lauantai 30. tammikuuta 2016

Pupu-uniriepu

Siskonpojan ristiäisiä vietettiin viime sunnuntaina ja hänelle piti totta kai jotain ristiäislahjaa väsäillä. Törmäsin netissa ihanaan virkattuun pupu-uniriepuun. Sitä onko se pojalle sopiva, niin tuli hiukan mietittyä, mutta toteutin suunnitelman kuitenkin. Aika näyttää kuinka poika tykkää lopputuloksesta.

Lankana käytin omista varastoista löytynyttä Blend bamboo -lankaa, väreinä turkoosi, valkoinen ja harmaa. Koukku oli kokoa 3. Työ valmistui nopsaan, joten kuten minulla yleensä on tapana, että kun innostun jostain niin tulee tehtyä useampi kappale. Tälläkin hetkellä on valmiina jo 2 tähteä ja kolmas on valmisteilla, puput vielä puuttuu. No lapsia on syntymässä lähipiiriin lisää lähiaikoina, joten eiköhän ne käyttöön pääse.






Unirievun lisäksi jo joulunpyhinä aloitetut villapaita ja -housut pääsivät omistajalleen. Ohje löytyy täältä ja täältä. Lankana käytin Dropsin Baby merinoa. Paidan napit on Paaposta.


Vaatteet oli just eikä melkein sopivat, joten saa nähdä kuinka kauan mahtuu päälle. Se tarkoittaa siis sitä, että pitää aloittaa uudet isommalla koolla :)

perjantai 22. tammikuuta 2016

Kolmiohuivi + ohje

Huiveillehan on aina käyttöä, eikö?

Tällä kertaa tein kolmiohuivin, mikä taitaa olla in tällä hetkellä. Tämän helpompaa ohjetta on melkeimpä mahdotonta löytää. Lankana käytin varastoista löytynyttä Novitan Purobatik -lankaa. Tuli muuten ihanan pehmeä lopputulos.


Ohje:

* Luo puikolle 3 s.
* Neulo aina oikeaa, eli molemmilla puolilla neulotaan silmukat aina oikein. Nosta aina kerroksen ensimmäinen silmukka (tulee siistimpi reuna).
* Lisää toisessa reunassa joka 4. kerros 1 s (nosta 1 s, lisää 1 s). Neulo tämä lisätty silmukka seuraavalla kierroksella kiertäen oikein, jotta työhön ei jää reikää. Lisäykset tulee tällä tekniikalla siis aina samalle puolelle työtä.
* Neulo näin niin kauan, että lankakerä loppuu.
* Aloita toinen kerä lankaa.
* Neulo toisessa reunassa joka 4. kerros 2 s kiertäen oikein yhteen. (nosta 1 s, neulo 2 s kiertäen oikein).
* Jatka työtä kunnes työssä on 3 s.
* Päätä silmukat.
* Päätä langat.
* Työ on valmis.




Harmi kun tuo Purobatik on lopetettu, olisin tehnyt vielä toisenkin, mutta kaupoista ei tätä lankaa enää löydy ja omista varastoista löytyy enää yksi kerä, jolla ei kokonaista huvia tehdä. Olisiko kellään tiedossa onko millään toisella lankavalmistajalla samantapaista lankaa?

torstai 21. tammikuuta 2016

Nojatuolin matto

Tämä onkin ollut melkeimpä ikuisuus projekti. Ensimmäinen valmistui pari kolme vuotta sitten ja toinen valmistui vasta viime syksynä ja sekin tuli viimeisteltyä vasta tänä jouluna. No parempi myöhään kuin milloinkaan, eikös sitä niin sanota ;)

Kudontapiirissä olen siis nämäkin tehnyt. Helppo oli nämäkin tehdä, kun ensin hiukan sai avustusta alussa, tässä kun käytettiin neljää poljinta tietyssä järjestyksessä. Materiaalina on käytetty trikookudetta, harmaata ja valkoista. Hiukan pelkäsin, että kude loppuu kesken kaiken, mutta hienosti riitti. Jäljelle jäi valkoista kudetta ehkä 15 cm :)







Virheiltäkään ei vältytty, mutta minusta aika hyvin onnistuttu, jos koko työssä on vain yksi virhe. Tai no jäihän toisesta päästä kalalankarivitkin jostain syystä pois, joka vaikeutti työn viimeistelyä, mutta kyllä siitä ihan hyvä tuli loppujen lopuksi.


Nämä nojatuolin matot oli siis äitille tehdyt. Itsellä kun ei ole oikein sellaista tuolia mihin ne olisi käyneet.

maanantai 18. tammikuuta 2016

Joululahjat 2015: Pillihimmeli ja -kranssi

Pillihimmelit ja -kranssit ovat nyt hit juttu. Joten pitihän sitä itsekin kokeilla. Olen pitkän aikaa etsinyt valkoisia pillejä, mutta niitä ei löydy mistään, joten piti tyytyä mustiin.

Ostin eräällä Tampereen reissulla Ideaparkista sellaisen himmelikirjan, jonka avulla lähdin opettelemaan himmelin tekoa. Melko helppoahan se loppujen lopuksi oli, mutta opettelua vielä vaatii. Ihan täydellinen ei lopputuloksesta tullut, hiukan liian kireälle vedin aina langan, mutta kyllä siitä ihan himmelin näköinen tuli. Tämä himmeli pääsi äidin joululahjapaketiin.



Pakettiin tein vielä lisäksi pillikranssin, jonka ohje löytyy Paapon blogista tai heidän YouTube -kanavalta, jonka avulla varmasti jokainen osaa tehdä oman kranssin.




Molempiin tekeleisiin on tarvikkeet hankittu Paaposta. Himmelissä käytin puuvillalankaa ja kranssissa hopealankaa. Hopealanka on huomattavasti helpompi tapa tehdä, kun sen avulla saa pillit kiinnitettyä toisiinsa paremmin. Kranssiin laitoin lisäksi vielä valkoisia puuhelmiä.

Seuraava kranssi jää sitten kyllä ihan itselle :)
Tarvikkeetkin on jo hankittu.

Siinä olikin nyt joulun lahjat esiteltynä.

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Joululahjat 2015: Poppana

Käyn kansalaisopiston kudontapiirissä aina joka keskiviikko ja siellä valmistui joululahja pikkusiskolle. Olen aikoinaan opetellut mattopuilla kutomaan Mumman opastuksella. Mumma on kutonut meidän suvulle monen monta mattoa ja poppanaa, joista muutama on löytänyt tiensä minunkin kotiin.

Ohjeen tähän poppanaan bongasin Lankavan nettisivuilta, johon tykästyin heti. Poppanan teko on tosi helppoa ja nopeaa.





Tästä jäi vielä kudetta jäljelle, joten taidanpa tehdä vielä itsellenikin samanlaisen.

lauantai 16. tammikuuta 2016

Joululahjat 2015: Trikoopipot koko perheelle

Trikookangasta on tullut hamstrattua useita paloja. Tarkoituksena on ollut tehdä pipoja, mutta jotenkin sekin on vain jäänyt. Itselleni olen kai yhden tai kaksi pipoa joskus aikaisemmin tehnyt, mutta siihen se onkin oikeastaan jäänyt. 

Nyt otin itseäni niskasta kiinni ja sain tehtyä useammankin. Pikkusiskon perheelle valmistui kaikille omat pipot. Jopa pienin perheenjäsen (ikää silloin 2 vkoa) sai omansa. Lapsille kankaiksi valikoitui Paapiin Siiri&Myyry kangas, siskolle harmaa tähtikangas ja siskon miehelle yksivärinen harmaa.



Lisäksi toiselle siskolle ja hänen miehelle oli tarkoitus tehdä myös pipot, mutta valmiiksi sain vain toisen, kun ompelukone sanoi sopimuksensa irti toisen pipo kohdalla. Vain siis siskon avomies sai oman piponsa (kuvaa en tästä piposta muistanut ottaa). Siskon pipo odottaa sitä hetkeä kun saan ensin ompelukoneen korjattua.

Marraskuun alussa tein pikkujoululahjaksi hyvien ystävien lapsille myös omat pipot, joihin tuli tehtyä oikein tupsutkin. On tuo tupsujenkin teko vaan aikaa vievää...




tiistai 5. tammikuuta 2016

Joululahjat 2015: Virkattu vaunulelu

Minusta tuli joulukuun puolessa välissä tuplatäti. Pikkusiskoni sai pienen pojan. Pitihän sitä tälle uudelle tulokkaallekin joululahjaa väsäillä. Törmäsin jossakin Facebookin käsityöryhmässä virkattuun elefanttivaunulelun ohjeeseen ja tallensin sen padilleni. Nyt se ohje siis pääsi kokeiluun.

Nopeaa ja helppoa. Lankana omista varastoista Novitan Miami. Lanka oli ehkä hiukan liian paksua, mutta sillä mentiin kun kerran aloitettiin. Seuraava versio toteutetaan sitten jollain ohuemmalla langalla.

Nauhana on käytetty perus mustaa pyöreää kuminauhaa. Väleissä on valkoiset puuhelmet.





maanantai 4. tammikuuta 2016

Joululahjat 2015: Siipikorut

Korujen teko on jäänyt viime aikoina aika vähälle. Muutaman avainnauhan olen tehnyt, mutta siihen se on sitten rajoittunutkin.

Löysin lähikirppikseltä syksyllä tosi halvalla muutaman siipiriipuksen ja siitä se idea taas lähti.

Pikkusiskolle valmistui seka kaulakoru että korvikset. Helppoa ja yksinkertaista.



Melkein meinasin jättää nuo korvikset itselle, mutta päätyi ne kuitenkin joulupukin pakettiin.

Kummitädille tein myös korvikset. Korupiikit mitä mulla oli olivat vaan hiukan liian lyhyitä ja jäykkiä, että lopputuloksesta en saanut ihan sitä mitä ensin olin ajatellut. 


Tilasin netistä lisää pikkuriipuksia, joten korviksia on tulossa lisää ja itsellekin jää varmaankin osa. Kunnollisia korupiikkejä vaan pitää vielä hankkia.

Pahoittelen kuvien laatua, otettu padillä.

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Joululahjat 2015: Tyllihame

Kummityttöni 4v. on innostunut prinsessoista, joten törmäsin netissä itsetehtyyn tyllihameeseen ja se oli siinä. Joululahjaidea.

Etsin ensin Tampereen kädentaidot messuilta tyllinauhaa, mutta en sitä sieltä kuitenkaan löytänyt, joten tarvikkeet tilasin täältä.

Päädyin väreissä tyttömäisiin vaaleanpunaisiin väreihin, kolmeen eri sävyyn.

Tarvikkeina tarvitset tyllinauhaa (omaani meni melkein 3 rullaa), virkattu panta (itse käytin 1,5 pantaa), sakset, mittanauha ja paksua pahvia.







Ohjetta löytyy mm. täältä ja täältä.
Tein kaksi kerrosta, koska kolmanteen kerrokseen ei tyllinauha olisi enää riittänyt ja ehkä siitä olisi tullut kolmella kerroksella vähän liian "tuuhea".

Itse olen tyytyväinen lopputulokseen. Toivottavasti kummityttö tykkää myös.