tiistai 29. maaliskuuta 2016

Tulppaani -liina

Viime viikko talvilomaltiin perheen kanssa Ylläksellä ja totta kai käsityötkin piti mukaan ottaa. Lankoja oli kyllä enemmän mukana mitä ehti tehdä. Ilmat oli nimittäin mitä mahtavimmat, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta suurimman osan aikaa, joten käsitöille ei ihan hirveästi aikaa jäänyt. Aikaa vei samalla myös ihanat siskon lapset, joiden kanssa sai viettää melkein koko viikon aikaa <3.

Olen jo jonkin aikaa halunnut tehdä Lankavan tulppaani -maton ohjeella pöytäliinan ja nyt siihen oli juuri riittävästi aikaa. Liina valmistui nimittäin viimeisenä reissupäivänä.


Ohje: Lankava
Lanka: Esito virkkuulanka, valkoinen
Koukku: 2,5

Tämä lanka on seissyt lankavarastoissani jo jonkun aikaa ja nyt pääsin kokeilemaan sitä ensimmäisen kerran. Lanka olisi saanut olla vieläkin hiukan ohuempaa tai puikko pienempi, nimittäin liinalle tuli kokoa 50,5 cm, joka on minusta jo hiukan liian iso. Ei oikein itseltä löydy paikkaa tämän kokoiselle liinalle, joten saas nähdä kenelle liina loppujen lopuksi päätyy. Anyone?

Ohje oli yllättävän helppotekoinen, vaikka vähän alkuun pelkäsin toisin. Ehkä piirroksesta olisi ollut vieläkin helpompi tehdä kuin sanallisesta ohjeesta. Luultavasti tämä kerta ei jäänyt ainoaksi, pitäisiköhän sitä kokeilla tehdä matoksi seuraavalla kerralla?




Vielä saan onneksi lomailla tämän ja huomisen. Yksi tilkkutäkkiprojekti pitäisi saada näiden päivien aikana loppuun, joten ei muutakuin töihin vain :)

4 kommenttia:

  1. Kaunis liina. (: Mie en oo ikinä virkannut yhtään pöytäliinaa. Ehkä se johtuu tuosta valkoisesta, johon pöytäliinan tekemisen aina jotenkin yhdistän... Ja valkoinen ei ole yhtään min väri, enkä ole pitsiliinaihminen muutenkaan. Ehkä joku värikäs pitsiliina täytyy kuitenkin tehdä joskus - edes kokeeksi. Tai matto. ;)

    VastaaPoista
  2. Me lomailtiin samassa paikassa myös viime viikko ja käytännössä asuttiin pulkkamäessä, aivan mahtavat ilmat :)

    VastaaPoista
  3. Sattuipa sopivati. Mulla on justhi valmistunut sama Tulppaani, mattona. Vielä kun sais sen jossain vaiheessa silitettyä. Kaunis se on liinanakin.

    VastaaPoista
  4. Kaunis liina, varmasti on kaunis myös mattona.
    Tuuppas käymään Aurinkokujalla ja osallistu arvontaan.
    Hyvää kevättä.

    VastaaPoista