sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Virkattu pöllö

Halusin tehdä jotain pian 9kk täyttävälle kummitytölleni viemiseksi ja kun Prinsessajuttu -blogiin ilmestyi pari päivää sitten virkatun pöllön ohje, ei ollut epäilystäkään mitä se vieminen on.
 
Varastoista kaivettiin Novita Miami -lankaa ja virkkuukoukku ja ei kun menoksi. Tämä oli todella nopea tehdä, varsinkin näin kun flunssaa poden ja lauantai-ilta meni melkein kokonaan sohvalla televisiota katsellen, niin siinä tuo samalla valmistui. Tänään sunnuntaina sitten viimeisteltiin takakappale ja virkattiin silmät ja nokka, silitettiin kaikki osat ja ei kun palat yhteen ja vanu sisälle ja valmista tuli.
 



 
Alkuperäisessä ohjeessa oli korvaan laitettu pitsi/nauha, jonka jätin itse kokonaan pois, jotta se ei vahingossa lähde irti 9kk pienen ihmisen kovassa käytössä.
 
Seuraava pöllö on jo tuloillaan. Se taitaa ehkä löytää tiensä toiselle kummitytölle.
 
Aurinkoista sunnuntaita!
 

2 kommenttia:

  1. Ihana pöllö!

    Bongasin myös saman ohjeen ja saattapas tällanen täältäkin koukulta jossakin välissä valmistua =)

    VastaaPoista