keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Rairuoho fanttilangasta

Täällä on aloitettu jo pääsiäisaskartelu, vaikka pääsiäiseen on melkein kuukausi vielä aikaa.
 
Olen edellisinä vuosina epäonnistunut isosti rairuohon kasvattamisessa, joten tänä vuonna käydessäni Taitopuoti Paperinauhassa Seinäjoella, sain idean tehdäkin rairuohon fanttilangasta.

 
Mitään ohjetta minulla ei tähän ollut, mutta helppo tämä oli toteuttaa.


* Tarvitset pahvia alustaksi, fanttilankaa, sakset ja liimaa.
* Leikkaa pahvista haluamasi kokoinen ympyrä (itse käytin apuna lyijykynää ja harppia) ja fanttilangasta haluamasi pituisia pätkiä.
* Levitä liimaa pahville ja liimaa fanttilangan pätkät pahviin kiinni ja anna kuivua.
 
Koska fanttilanka loppui kesken ja työstä tulikin pienempi kuin mitä oletin, niin lisäsin työn ympäri pitsinauhaa (jossa oli valmiina teippi takana) ja liimasin lisäksi vielä puuhelmiä koko työn ympäri.
 
 
Kyllä tämä päivittää mennen tullen ne edellisvuosien harvat rumat rairuoho yritelmät. Pääsiäistipuja vielä päälle, niin avot, valmista tuli.
 
 
The one Little Birdie löytyy nyt myös Facebookista. Linkki sivulle löytyy tuosta sivupalkista.
 

4 kommenttia: