maanantai 18. tammikuuta 2016

Joululahjat 2015: Pillihimmeli ja -kranssi

Pillihimmelit ja -kranssit ovat nyt hit juttu. Joten pitihän sitä itsekin kokeilla. Olen pitkän aikaa etsinyt valkoisia pillejä, mutta niitä ei löydy mistään, joten piti tyytyä mustiin.

Ostin eräällä Tampereen reissulla Ideaparkista sellaisen himmelikirjan, jonka avulla lähdin opettelemaan himmelin tekoa. Melko helppoahan se loppujen lopuksi oli, mutta opettelua vielä vaatii. Ihan täydellinen ei lopputuloksesta tullut, hiukan liian kireälle vedin aina langan, mutta kyllä siitä ihan himmelin näköinen tuli. Tämä himmeli pääsi äidin joululahjapaketiin.



Pakettiin tein vielä lisäksi pillikranssin, jonka ohje löytyy Paapon blogista tai heidän YouTube -kanavalta, jonka avulla varmasti jokainen osaa tehdä oman kranssin.




Molempiin tekeleisiin on tarvikkeet hankittu Paaposta. Himmelissä käytin puuvillalankaa ja kranssissa hopealankaa. Hopealanka on huomattavasti helpompi tapa tehdä, kun sen avulla saa pillit kiinnitettyä toisiinsa paremmin. Kranssiin laitoin lisäksi vielä valkoisia puuhelmiä.

Seuraava kranssi jää sitten kyllä ihan itselle :)
Tarvikkeetkin on jo hankittu.

Siinä olikin nyt joulun lahjat esiteltynä.

2 kommenttia:

  1. Kiva idea tuo kranssi. Himmeleitä on tullut itsekin tehtyä, mutta tuollaista kranssia en ole ennen nähnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla. Oli helppoa tuolla Paapon ohjeella tehdä.

      Poista